lauantai 2. kesäkuuta 2012

Kysymys postaus

Sain ainoastaan kahdelta lukijalta kysymyksiä, joten vastailenpa nyt sitten niihin.

1. millasta opiskella rautalammin ratsastuslukiossa? Kerro vähän.:)

  • Rautalammin ratsastuslukio on ihan tavallinen lukio, mutta halutessa voi ottaa 15 hevoskurssia, jotka sisältävät valmennukset kisoihin sekä ratsastustunteja. Lukion omalla tunnilla saa ratsastaa 1½h ilmaiseksi. Kouluun ei ole minkäänlaisia pääsy vaatimuksia, joten sinne pääsee ihan kuka vain. Ja voi vaikka aloittaa ratsastuksen, jos ei ole koskaan aiemmin ratsastanut. Koulussa kukaan ei jää yksin ja kavereita saa hirveän nopeasti. Itse olen ainakin tykännyt olla koulussa, vaikka onhan se hyvin raskasta, kun ajan päivittäin 120km. :) 
22. Millainen Minttu on ratsastaa
  • IItse olen ainakin pistänyt merkille, että Minttu testailee uusia ratsastajia "temppuilemalla" ja kokeileekin olla tottelematta käskyjä. Jonkun ajan päästä menee todella nätisti ja malttaa kuunnella. Itse olen ainakin huomannut, et Minttu on hyvin herkkä suustaan ja on myös välillä sellaisia päiviä, jolloin mikään ei tahdo onnistua. Olen pikku hiljaa saanut Mintun myötäämään kaulastaan, mutta onhan se ehkä liiankin etupainoinen. Maastoilessa Minttu kuumuu liikaa, jolloin se rupeaa jonkun ajan päästä pomppimaan ja hyppimään pystyyn. Kun olen mennyt "kentälle" ratsastamaan, niin siellä se on unelma. :) Yllätyin, et miten tasainen laukka neidillä tahoo välillä olla, kun se vaan malttaa mennä. Ravi on sitten taas välillä liiankin iso liikkeistä.. :D 
3. Pituutesi?
  • Pituutta minulta löytyy 165cm, mutta olen hirveän "persjalkanen" :) 
4. Harrastatko muuta kuin ratsastusta?
  • Joskus tulee ommeltua vaikka mitä, mutta on jäänyt vähiin. Ratsastuksen lisäksi olen käynyt kävelemässä 8-10km lenkin. :) 
5. lempiväri?
  • Niin kuin varmaan olette blogin ulkoasusta huomanneet, niin lempivärit ovat musta ja pinkki.. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti