lauantai 14. heinäkuuta 2012

Muuttunut hevonen

Olen tässä pikku hiljaa ruvennut uskomaan siihen, että Minttu on muuttunut aggressiivisesta hevosesta rauhalliseksi. Alku aikoina Minttu potki ja puri harjatessa, kavioiden puhdistamisessa, loimittaessa ja satuloidessa. Minttu potki aina lehmäpotkuja, eli sivulle päin, mutta nyt potkiminen on jäänyt kokonaan pois ja voi ihan rauhassa kulkea jopa takaa eikä tarvitse pelätä että nyt se potkasee. Myös loimittaminen on sujunut ilman kiukuttelua, jota se yleensä vihaa sydämestään. :D Jalat nostaa ihan helposti eikä tarvitse montaa kertaa käskeä. Myös näykkiminen on jäänyt vähälle. Olen sen huomannut, että Minttu ei tykkää yhtään että sen kaulan ali kuljetaan. Itse olen lähes aina mennyt takaa, mutta välillä olen kulkenut kaulan ali ja sillon se yrittää työntää minua seinän ja itsesä väliin ryntäillä, mutta olen ärähtänyt, jolloin M on säikähtänyt ja lopettanut "testailun".  Pikkuhiljaa se rupeaa tajuamaan, että kuka minä oikeastaan olen ja mitä minä siltä haluan. :)

Tänään kävimme pienen laukkamaaston tekemässä. Virtaa riitti vaikka muille jakaa. Pystyyn hyppimistä ei tapahtunut, mutta kiitolaukkaa löyty siitäkin edestä. Huomenna sitten rauhallista menoa nurmikentällä ja katsotaan, et pääseekö menemään vähän ravia ja laukkaa. Minttu ei ole kaatunut kertaakaan nyt märällä nurmella kun on itseään juoksuttanut isolla laitumella, mutta ratsastajan kanssa voi olla ihan eriasia.

Onneksi on myös muita liikuttajia, jos itse en jostain syystä pääse liikuttamaan. Joten teidän ei tarvitse sitä miettiä, et oonkohan minä nyt käyny Minttua liikuttamassa vaikka minä en tänne kirjoittaiskaan. Jos ei tänne tule minkäänlaista postausta, niin se ei tarkoita sitä ettenkö tee mitään.

Jos en ratsasta niin ajan tai juoksutan ja teen paljon muutakin juttuja maastakäsin esim. johtajuusharjoituksia ja kävelylenkkejä.

Mutta palataan sitten taas joskus, kun kerkeän kirjoittelemaan tänne. :)

4 kommenttia:

  1. En kyllä tajua, että miks jotkut ajattelis et sillon ku et kirjota mitään, niin et myöskään tekis Mintun kans mitää. Blogi kun ei oo sama asia kun teidän elämä. Mä ainakaan en lue tätä vaan arvostellakseni sua ja Minttua, vaan ihan mielenkiinnosta ja huvin vuoksi. Harmillista miten negatiivista sakkia blogeja nykyään lukee ja kommaa. Mut meitä lukijoitakin on moneen eri junaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmissa kommenteissa tullut mm. kysymys et kuinka usein ratsastan. Mut on myös sellaisia ihmisiä, jotka menevät aina silloin tällöin. Itse tiedän paremmin miten liikutan hevoseni ja ei ole mitään järkee aina kirjoitella, kun en kerta kaikkiaan aina keksi mitään kirjoitettavaa. Ei oikein huvittas joka päivä kirjoitella, et joo.. menin nyt koulua ja tehtiin sitä ja tätä. Välillä pitää olla vaihtelua hevosen liikutuksessa. :)

      Poista
  2. Minä kysyin tuosta Mintun liikutus-määrästä ihan vaan mielenkiinnosta, enkä todellakaan tarkoittanut kysymyksellä mitään pahaa! En mielestäni kommentillani kyseenalaistanut/arvostellut toimintaasi hevosesi kanssa tai ole luullut että kirjoitat tänne kaiken mitä hevosesi kanssa teet. Olen tosi pahoillani jos pahoitit mielesi siitä kysymyksestä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, että ymmärsin kommenttisi väärin. Täällä on välillä negatiivista palautetta, et ei sitten tiedä onko toi ns. kettuilua vai mitä.

      Poista