maanantai 30. heinäkuuta 2012

Helle ja miljoona paarmaa!

Tänään se tuskainen olo onkin, kun ei ole ilma viilennyt eilisen jälkeen yhtään. Hevosetkin olivat vaan katoksessa ja välillä kävivät syömässä ja juomassa. Näytti siltä, että vois vaikka vettä vähän sataa, mutta ei sitten osanutkaan sataa.

Otin kuitenkin Mintun kiinni ja annoin syödä vähän aikaa heinää, kun näytti niin pitkää heinää olevan tallin edessä. Kun sain Mintun puomille, niin harjasin jonka jälkeen laitoin martingaalin ja satulan selkään. Ei meinanu tulla yhtikäs mitään kun pyöri ja hätisteli paarmoja koko ajan pois, mutta nopeesti kun satulan laitto selkään, niin ei sitten kovin kauaa kerinyt ättäröidä niiden kanssa. Kun sain varusteet päälle ja lopuksi vielä satulan kiristettyä, niin hyppäsin selkään ja menin vähäksi aikaa "kentälle" ratsastamaan. Mentiin käyntiä ja ravia vähän aikaa, kunnes päätin mennä sitten tielle harjoittelemaan rauhallista tallille tuloa. Heti pihassa Minttu sitten pomppasi sivuun kun säikähti lintua, kun se oli maassa ja lähti lentoon. Kummiskin se sit rauhoittui ja päästiin jatkamaan matkaa. Kun päästiin rantatielle, niin annoin Mintun luvan ravata, joka oli todella rauhallista eikä ollut yhtään kiire minnekään. Mentiin vähän matkaa, kunnes käännyttiin tallille päin. Minttu käveli todella nätisti kokoajan eikä hötkyillyt tai steppaillut takaisin tallille päin. Kun päästiin taas autojen kääntöpaikalle, niin käänsin Mintun taas rantaan päin ja nostin ravin ja siitä sitten laukan, jolloin laukkakin oli hyvin rauhallista eikä yhtään ollut kiire minnekään ja taas käynti sujui takaisin päin todella hyvin. Minttu saikin kehuja hirveästi. Kolmannesta kerrasta Minttu taisi vähän kuumua, vaikka mentiin ihan saman verran kuin aiemminkin, mutta ehkä pikkasen enemmän laukkaa. Kun sain käännettyä, niin vähän matkaa kyllä maltto kävellä kunnes nosti ravin kautta laukan. Yritin saada sen uudelleen menemään sinne päin, mutta taisi kyllästyä siihen samaan suoraan ja olisi halunut mennä muualle. En lähden kauemmaksi ennen kuin saan totutettua siihen, ettei ole kiire mihinkään.

Kun mentiin takaisin tallin eteen, ja annoin Mintun seistä siinä vähän aikaa kunnes yritin kokeilla uudelleen mennä rantaan päin. Se ei enää onnistunut kun ilmeisesti paarma pisti Minttua ja Minttu reppana sai jonkun vetopaniikin. Onneks sain rauhoitettua sen ettei se ihan mahdottomaksi mennyt. Otin nopeasti varusteet pois päältä ja pyyhkäsin pahimmat hiet pois märällä pyyhkeellä ja eikun laitumelle.

Huomenna olis taas tarkoitus harjoitella tota tallille päin tuloa. :)

3 kommenttia:

  1. Hyvä että on jo rauhallisempana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyl tää ilmakin sen tehdä. :)

      Poista
    2. Tosin ei taitas monté-hevosta tulla :D Rikkoo herkästi laukalle eikä sitten saa takas raviin.

      Poista