lauantai 12. toukokuuta 2012

Keskiviikon iltatalli

Kävin aiemmin tallilla kävelyttämässä Minttua ja sitten menin kasiin tallille. Hevoset otettiin vasta yhdeksän maissa sisälle. Minttu söi lääkkeensä hyvin mielellään, mutta toki kupin pohjalle jäi vielä ihan pikkusen lääkettä. Se kyllä söi ihan nätisti ja nuoli vielä lopulta kaiken puhtaaksi. Eläinlääkäri oli yrittänyt Mintun takajalkaa nostaa, mutta Minttu ei ollut antanut nostaa sitä. Eläinlääkäri oli vain sanonut, et taitaa tällä hevosella kiima olla. Ja kiimahan sillä on, vaikka entisessä kodissa kiima on ollut helmikuussa, mut tuntuu et tällä hetkellä sillä on useamman kerran vuodessa ja talvella jatkuvasti. Huomasin sunnuntaina, että se ruikkii harjatessa ja sitten keskiviikkona huomasin, et laitumella virtsas ihan reilusti ja sitten tallissa vielä tuli liru. Toisen tamman lähettyvillä häntä nousee koholle ja rupeaa vilkuttelemaan. Viime kesänä ratsastaessa valu jotain haarojen välistä. Ja keskittymisvaikeuksia tahtoo välillä olla. Tiellä alkaa temppuilu, mut sitten kun pääsee kentälle, niin siellä menee todella nätisti eikä ole sen jälkeen minkäänlaista ongelmaa.

Tänään ois tiedossa Mintun karsinan siivous. Purut vaihdan kokonaan uusiin, vaikka sanoovat et ei passaa "hyviä" puruja heittää pois. Minähän heitän, koska ne tahtoo pölistä kun on olleet jo tarpeeksi kauan käytössä.

Rupeaa kyllä nyt näyttämään siltä etten saa videoo tehtyä, kun toi minun movie maker ei tahdo toimia ja en saa ladattua uutta movie makeria, kun pitää olla joku ympäristö-juttu ja sitten minun puhelimessa on kaikki videot, niin en saa niitä siirrettyä koneelle.. Huoh.. Mut huomenna ois 2-vuotis päivä meillä.. Jos en saa videoo, niin pitää joku kuva laittaa..

2 kommenttia:

  1. Uudet purut ne vasta pöliiseekin, mutta sulla on tunnetusti omat mielipitees kaikkee :D
    Ja ihan vinkkinä, tammoilla on kesäaikaan useasti kiimat...

    VastaaPoista
  2. Ihan miten vaan... Itse asiassa vanha puru pölis kyl enemmän kun uusi puru.. Kappas.. Enpäs tiennytkään et tammoilla on enemmän kiimoja. :D Kiva kuin valaisit minua. ;D Kahden vuoden aikana kyl oppinu tuntemaan ton hevosen, joten tiedän sen käytöksen. ;)

    Edellisessä kodissaan kiima-aika helmikuussa, joten ei oo muuta tietoa. Mutta kyllä tuolla useammin tuo kiima on päällä.

    VastaaPoista