sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Aamutalli ja maastakäsin työskentelyä

Tänään olikin sitten aamutallin teko. Menin tallille puol kahdeksan maissa ja valmisteltiin kaikki valmiiks ennen kuin päästettiin hevoset ulos. Minä otin Mintun harjauspuomille ja ihan ensimmäisenä otin jalat ja kastelin ne ekaks jonka jälkeen laitoin pesuaineen vaikuttamaan. Turvotus on hävinnyt takajalasta kokonaan, mutta pitää vielä loppuun asti hoitaa ettei rivi uusiudu. Etujalkakaan ei ole enää niin turvoksissa, mitä se oli ennen tehokkaampaa hoitoa. Annoin pesuaineen vaikuttaa 15 min, jonka aikana sitten tein muut rutiinit (harjaus, kavioiden putsaus). Seuraavaksi huuhtelin pesuaineen tarkasti ettei jäämiä jäänyt. Kuivasin jalat ja laitoin geeliä jalkoihin, jonka jälkeen hepat pääsivätkin laitumelle heinää syömään (LUE KUIVAA HEINÄÄ) Tosiaan ei hevoset vielä ihan nurmea syödä, kun on jäässä ja ei ole hääviä. Kun hevoset olivat ulkona, niin siivottiin karsinat. Minä tietenkin siivosin Mintun karsinan perusteellisesti, vaikka eivät taida itse siivota karsinoita niinkuin pitäisi. Ensimmäisenä otin märät purut pois, jonka jälkeen sit kaikki lannat, mitä oli yön aikana kertynyt. Lisäsin purua ihan reilusti ja laitoin myös makuupaikalle lisää purua. Toi puru asia minua vähän ihmetyttää, et tuskinpa mitään purua lisäile karsinaan, vaikka olen sanonut asiasta, et pitää joka kerta lisätä sitä purua sinne eikä päästä "patjaa" ohenemaan.

Kun saatiin karsinatkin siivottua, niin menin ulos seurailemaan, kun poikakaveri rassaili autoa. Samalla seurailin hevosia, jotka sitten torkkuivat veräjällä. Toinen hevonen makasi heinien päällä ja sit samalla söi heiniä.. :D Se oli kyl huvittava. Minttu tosin ei torkkunut vaan söi vielä heiniä. Jossain vaiheessa Minttu meni sitten katoksen eteen, jossa sitten torkkui. Jossain vaiheessa se sit oli käynyt makuulle. Kylläpäs hevosista tuntuu mukavalle kun aurinko paistaa. Nauttivat oikein auringosta, kun se lämmittää mukavasti.

Kahden maissa otin sitten Mintun hoidettavaksi ja tehtiin sitten pari maastakäsin harjoittelua, jotka ei meinannu onnistua kun toistolla. Kolmannella kerralla Minttu väistätti myös maastakäsin. :) Ei oikein pysty ratsastamaan kunnolla kun joka paikka on kuralla ja liian pehmeää. Itsekin meinasin mutalammikkoon upota, kun kenkä tarttui kiinni..:/ Huomenna sitten lisää touhuilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti