keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Taluttelua ja ulkona olemista

Tänään menin taas aamulla tallille. Piti katsoa, että Mintulla on paketti pysyny jalassa eikä ole irronnut. Olihan se sitä nyplänny, kun kutittaa tikit sen verran. :/ Toivottavasti se antais viikon vielä pitää käärettä jalassa, jonka jälkeen tikit otetaan pois. Haavanestettä tulee vielä haavasta, joka onkin hyvä merkki että haava paranee. Katsoinkin sitten paremmassa valossa jalkaa ja näyttikin todella hyvältä eikä ollut enää niin turvoksissa, mitä se oli esim. toissa päivänä. Minttu ei edes ontunut, joka on hyvä asia sinänsä ettei sitä tarvitse lähteä kuljettamaan klinikalle. Tuli myös huomattua, että hevosia ei voi erottaa toisistaan, koska Mintulle tuli hirmu hätä, kun toinen hevonen oli ulkona ja Minttu jäi sisälle. Siinä se vähän aikaa kuunteli, kunnes hirnu ihan kunnolla. Piti vaan pitää kiinni ettei se lähteny karsinassaan juoksentelemaan, koska se eilen juoksenteli siellä ja piti äkkiä mennä ottamaan Minttu kiinni ettei satu mitään. Piti sit Minttu viedä ulos kun rupes komentelemaan (kuopi maata, tökki turvallaan, höpläs huulillaan), sekä rupes päätään pyörittelemään siihen malliin, et ois pitäny heti olla menossa. Jos karsina ei olis ollu matala, niin olis tullu myös pystyyn hyppimistä. Onneks katto otti vastaan, niin ei päässy kovin korkealle pomppaamaan. Jouduimme ottamaan myös Pisaran sisälle kun ei ois tullu yhtikäs mitään.

Kävimme kylillä ja ostin Mintulle Peacemakeria. Nyt saakin sitä 3dl päivässä. Saa nähdä, et nouseeko miten päähän. Pitää varmaankin sit laskee 2 desiin.

Tänään myös oli tullut postiin Greenline, mut se paketti olikin tullut Tervoon.. Että kiva!! Sen piti tulla Vesannolle eikä jäädä sinne.. Huoh.. Pitää vaan soitella sinne, et nyt on jääny jokin paketti matkan varrelle.

Tilasin myös BetterChoicen Manners yrttiä Mintulle. Saa nähdä muuttuuko käytös. ;)

Sekä hommasin Mintulle joululahjaksi musta-pinkin playboy-korvahupun :) En malta odottaa et se saapuu. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti