tiistai 2. lokakuuta 2012

Ohi on

Kuten otsikkokin kertoo, niin ensimmäinen koeviikko on ohi ja huomenna alkaakin jo uusi jakso, joka on aika kivan näköinen :D Nyt alkaa taas jonkin aikaa blogi elämään, kunnes taas koeviikko, jolloin olisi tarkoitus opiskella ahkerasti.

Mutta mennäänpäs sunnuntaihin....

Meillä oli puhetta kaverini Iitun kanssa, että Iitu tulisi joku viikonloppu ratsastamaan tallin toisella hevosella Harkon Pisaralla. Iitu laittelikin minulle jo aamusta viestiä, että milloin olen tallille menossa. Siinä vähän aikaa juteltiin poikakaverini kanssa asiasta ja aluksi meidän oli tarkoitus käydä aamusta kaupalla, mutta suunnitelmiin tuli muutos ja lähdimmekin sitten melkein saman tien ajelemaan ja haettiin Iitu kyytiin. Iitu ihastui heti Pisaraan. Siinä sitten vähän aikaa touhuttiin, sekä vaihdoin Pisaralle suoran kumikuolaimen, koska nivelillä se venkslas koko ajan ja painoi ihan kokoajan ohjille. Siinä sitten varustettiin Pisara ja lähdimme "kentälle". Jouduin vähän aikaa taluttamaan, että Iitu sai tuntuman Pisaraan. Muutaman kierroksen jälkeen päästin yksin menemään, jolloin alussa Pisara tietenkin painoi ohjille, mutta jonkun ajan päästä hevonen rentoutui ja Iitu sitten menikin löysin ohjin, jota minä en varmaan olisi vielä uskaltanut tehdä. :) Iitu pyöritteli Pisaraa varmaan tunnin ja mitä pidempään meni, niin sitä rennompi hevonen. Myös Iitun piti yrittää olla mahdollisemman rento, koska vaikuttas siltä että Pisara jännittyy heti, jos ratsastaja jännittyy. Pisaran puhkuri ei haitannut ratsastusta yhtään, joka on ihan hyvä. Kun saadaan kunto kohotettua, niin voi olla ehkä pikkasen paremmat oltavat.

Tässä kuvia ratsastuksesta:




En tiedä mitä minä teen tossa. Ilmeisesti korjaan asentoa. :D Otettu Syksyllä 2011
                                     


Tässä sitä mennään jo löysin ohjin. Kuvassa Iitu

Pisara rentoutui todella hyvin. :)







Sitten eiliseen.....

Eilen kävin kengittäjä. Menin tallille ja kengittäjä olikin jo viimeistä kavioo vuolemassa ja laittamassa kenkää paikoilleen. Kyselin Mintun etukaviosta, kun siinä oli halkeama. Kengittäjä sanoi, että halkeama oli ylettynyt valkoviivan yli, joten oli joutunut "vuolemaan" kaviosta pienen palan pois ja sanoikin et pitää ruutalla laittaa betadinea sinne koloon, et kavioon tulee paine ja kaikki lika tulee ulos. Jos ei parane, niin on olemassa kaviopaiseen riski, joka ei ole kiva hoidettava. Olisin kyllä halunut laittaa Mintun sellaselle alalle, jossa ei ole sitä kuraa yli kavion, joten olis voinut pysyä puhtaana. Siinäpähän ihmetteleevät, jos hevosesta tuleekin yhen äkin kolmijalkanen. Saavat kyllä maksaa eläinlääkäri + kengittäjän kulut, jos joutuu eläinlääkärille sekä kengittäjälle soittamaan. Toivottavasti ei se kaviopaise tulis, koska ei tiedä miten syvälle se halkeama on mennyt. Ihmettelen kyllä sitä, että minkä takia se kavio on edes mennyt halkeamaan. Epäillys kyllä on.. Kavio on kasvanu kengästä yli, mutta ei ole voinut enempää kasvaa, kun naulat tukeneet kenkää ja kavioo hyvin. Jospa kaikki menis hyvin..

Tänään tuli pikkutavaroita...


Nyt ehkä päästään ajelemaan paremmilla vehkeillä. :D Tilasin häntäremmin, jolla saa sidottua hännän kiinni ettei menis kokoajan ohjien päälle. Sekä y-rintaremmin, koska en tykkää käyttää nahkaisia suoria rintaremmejä, kun minusta ne asettuu Mintulle liian ylös eikä rinnan päälle. Y-rintaremmi on siitä hyvä, et se on helppo laittaa eikä tarvii vänkslätä niiden pitkien liinojen kanssa. Kuhan vuokrapelto kuivuu, niin päästäs siellä ajelemaan, kun on sitä alaa jonkun verran eikä tarvitseis edestakaisin tietä ajella, josta sitten hevonenkin kuumuu..

Huomenna taas ratsastustunti <3 Siitä on 2 vko aikaa, kun oon viimeks tunilla ollut, koska koeviikko ja haluan silloin lukea kokeisiin.. :)

1 kommentti:

  1. Haasoin sut :) http://saranjahaninelamaa.blogspot.fi/2012/10/haaste-postaus.html

    VastaaPoista