keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Kuulumisia ja shoppailua

Blogi on TAAS ollut liian pitkään tauolla. :( Ei ole oikein ollut aikaa kirjoitella, kun koulu vie melkein koko ajan. Mintun selkä on pikkasen parempana, mutta aristaa vielä jonkun verran, ettei selkään ole mitään asiaa. Msm:ää syötetty ja pitäs taas ostaa uus purkki, koska kokeiltiin alkuun pientä määrää, et syökö Minttu sitä, vai nirsoileeko sen kanssa. En tiedä minkä merkkistä se msm on kun tallinomistaja oli ostanut toisen hevosmiehen kanssa puoliks purkin msm:ää. Enkä tiedä miten paljon sitä saa syöttää, joten olen antanut joka ilta 10ml ruoan sekaan. Minttu on lihonu ihan hulluna, kun on saanut vaan olla ilman minkäänlaista liikuntaa (vaikka liikkuukin laitumella päivän mittaan paljon), mut nyt saakin vaan heinän lisäksi kivennäiset ja suolaa + msm. Nyt aloittelemme liikunnan juoksuttamalla, jonka jälkeen jos selkä rupeaa olemaan pikkasen parempana, niin satula selkään. Jos ei vielä kärsi ihmistä selkään, niin satulan kanssa juoksutusta, sekä maastakäsin käymme kävelemässä pitkin teitä. En tiedä onko meille mitään hyötyä laittaa sivareita, kun Minttu tahtoo saada "vetopaniikin", kun on herkkä suinen. Pari kertaa olen sivareilla juoksuttanut, mut ei ole tullut mitään kun pakittelee sekä rupeaa pomppimaan pystyyn, kun ei saakaan päätään nostettua ylös, vaikka välillä onkin ollut tosi rentoja pätkiä liinassa.





Kävimme maanantaina Kuopiossa näyttämässä autoa jälkitarkastuksessa katsastusasemalla ja samalla tietenkin piti sitten käydä Biltemassa ennen kuin lähdimme ajelemaan takaisin Vesannolle. Tulevaa kesää varten piti hommata valmiiksi ötökkäloimi sekä mukaan tarttui myös heijastinriimu :)

Mintun ilmeet ovat yleensä tätä luokkaa :D Mut kyl niitä ihan kuvauksellisiakin otoksia ollaan saatu :)

RAJAUS! Irtojuoksutusta.



5 kommenttia:

  1. Kiva kun taas sai lukea teidänkin kuulumisia :)
    Paranemisia Mintun selälle :)

    VastaaPoista
  2. Voi harmi, että Minttu ei vieläkään ole ratsastus-kunnossa :/ Tsemppiä toipumiseen!
    Onko noi bilteman hevostuotteet muuten minkä laatuista tavaraa sinun kokemustesi mukaan? Olen nimittäin monesti niitä kuvastosta vilkuillut (esim. just loimia ja huopia hevoselle kotikäyttöön) halvan hinnan houkuttelemana, mutta vähän mietityttää niiden kestävyys ja istuvuus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla ei ole aiempaa kokemusta Bilteman loimista tai muista hevostarvikkeista.

      Poista
  3. mulla oli tuo ötökkäloimi, mut jostain syystä se ei istunut ja oli liian iso ja jotenkin huono : / huopa oli hyvä ja toppaloimikin on hyvä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaverin hevosella oli koko viime kesän toi bilteman ötökkäloimi päällä ulkona, eikä ollut mennyt miksikään. Istui tosi hyvin päälle eikä ollut mitenkään isonnäköinen. Tosin huppu oli ollut aika reilua kokoa vaikka olikin pony. :)

      Poista