sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Pikainen koulutuuppaus

Tänään vihdoinkin pääsin selkään, kun eilen satoi kaatamalla vettä ja sitä paitsi pitäis olla kokeisiin lukemassa, mut välillä pitää saada aivot "nollattua", et voi keskittyä taas lukemiseen. Tosiaan ratsastus olikin tänään tosi pikaista, kun rupes jyrisemään ja uhkaavasti rupes tummat pilvet lähenemään, joten valmistauduin että kaatosade yllättää meidät hetkellä millä hyvänsä. Kun sain Mintun harjauspuomille, niin pikaseen läpi harjaus, jonka jälkeen satula selkään. Minttu ei enää niin paljoo protestoi satulan laitossa, vaan seiso tosi nätisti paikoillaan. Ilmeisesti on joskus liian nopeasti kiristetty satulavyö, mutta minä olen kiristänyt sitä pikkuhiljaa. Sen jälkeen laitoin remonttisuitset, jolloin Minttu sai pienimuotoisen paniikin, kun ei saanutkaan suutaan auki kuin normaalisti, mutta vähän ajan päästä se asettuikin ja oli ihan rauhallinen. Ennen selkään nousua kiristin vielä pikkasen vyötä, jonka jälkeen nousinkin selkään ja pääsimmekin lähtemään kävelemään kentälle. Toki Minttuhan meinas päättää vauhdista, mutta onneks oli hallinnassa. :)
Tein aina pitkälle ja lyhyelle sivulle pysähdyksiä ja pysähdyksien jälkeen käyntiä sekä voltilla vaihdoin suunnan ja sama toiseen suuntaan kunnes oli aika ottaa ravi.
 Ravi sujui tosi hyvin ja M malttoi ravata tosi rauhallisesti eikä kaahottanut kuin yleensä. Testasin Minttua myös nostamaan ravin peruutuksesta, jossa pyysin peruuttamaan viisi askelta, jonka jälkeen nopeesti raviin ja sehän sujui liiankin hyvin. Sitten vaan hirmu kehut ja homma jatkui. :) Päästiin myös laukkailemaan pikkasen molempiin suuntiin kunnes rupesin kuuntelemaan et kuuluu ihme "kolina", ihan ku ois kenkä löysällä tai jotain muuta vastaavaa. Kun sain mentyä myös toiseen suuntaan laukalla, niin hämmennyin miten hallittua se oli. Ei ollu laukkakaan enää yhtä kaahotusta kuin aiemmin. Sain pelätä milloin M vetelee kurvit jyrkiksi, mut nyt oli tosi tasaista enkä pomppinu edes laukassa yhtään. :) Tuli tosiaan nopea ratsastuskerta kun ei tosiaan osanu katsoa et tuleeko kuuro päälle vai ei, mut ihan hyvä kun sai ajoissa lopetettua, et sai Mintulle laitettua loimen niskaan, kun oli vielä kuiva hevonen.

Tältä päivältä en saanu kuvia, kun vasta jälkeen päin sain tietää, et meillä oli kamera mukana. :( Mut seuraavalla kerralla on pakko saada jonkinlaista kuvaa tai videoo.. :)

Minulle kävi kerrankin hyvä tuuri, kun löysin halvalla vuorettoman sadeloimen, joka vielä oli sopiva. :)

Kuten kuvastakin näkyy, niin eipä ole enää laitumella juurikaan syömistä. :( Hepat vaan syövät juurakoita ja "sänki" heinää. :D Toki ovat ruvenneet jo saamaan kuivaaheinää myös ulos.



Olen myös tehnyt uuden ruokintaohjeen, joka on ollu jo muutaman kuukauden käytössä.

Aamu:

4,5dl Peacemaker
1,5dl Mineral +
Pieni loraus ruokaöljyä (joka ilmeisemminkin jää jossain vaiheessa pois. Jos rupeaa tulemaan lieviä ähkyn oireita, niin öljy takaisin ruokintaan)
Porkkanaa
+
Heinää

Päivä:
Heinää

Ilta:

4,5dl Peacemaker
1,5dl Mineral +
2rkl Merisuolaa
Pieni loraus ruokaöljyä
Porkkanaa
+
Heinää


Sekä olen myös tehnyt loimitukseenkin ohjeen:

Kevät/Syksy
Mintulle päälle verkkovuorinen sadeloimi, jos sataa tai aamulla näyttää että voisi päivällä sataa vettä tai tuulee ja sataa vettä.

Talvi

> Jos pakkasta alle -22 astetta, jolloin Mintulle toppaloimi
> Jos pakkasta yli -22 astetta, Minttu ei tarvitse loimea ollenkaan, paitsi jos tuulee kylmästi.

Olen miettinyt aina noiden pakkasten suhteen et mitenkä se menee, mutta olen oppinut, et jos on alle, niin se tarkoittaa, et lämpömittarissa se laskee alas päin ja yli on taas et se nousee plussan suuntaan :D

Lopuksi vielä kuva ratsastuksen jälkeen. Loimi sen takia päällä kun vettä rupes satamaan eikä oo hyvä laittaa alastonta hevosta lämpimillä lihaksilla vesisateeseen.



4 kommenttia:

  1. Luulin et olit vahingossa kirjottanu noi väärin päin mut sit selitki tossa alla:D muute sulla oli myynnissä se korvahuppu niin paljon sillä oli hintaa ja millanen se on? Ku voisin ostaa sen meille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siis noi pakkasluvut? :D Joo onhan minulla se huppu vielä myynnissä. Sitä ei tosiaan ole kovin montaa kertaa käytetty. Uutena maksoin hupusta 19€, joten voisin pyytää sillä 10-15€.

      Poista
  2. Voisitko joskus ottaa siitä kuvan ja laittaa tänne? :) Mä voisin nimittäin ostaa sen, olihan FULL? :) Ja joo pakkaslukuja meinasin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://lakesicemint.blogspot.fi/p/myytavia.html

      Tuolta löytyykin nyt uus sivu :)

      Poista