tiistai 16. syyskuuta 2014

Kuulumisia

Moikka kaikki!

Siitä on pitkä aika kun viimeksi olen blogia päivitellyt. Eipä olla oikein mitään tehty. Minttu saanu vaan olla laitumella ja päässy silloin tällöin juoksutettavaks ja hypytettäväks. Ratsastamaan en ole pystynyt, kun ollut jonkin verran jumeja selässä ja lavoissa.

Tänään kävi hieroja ja ensimmäiseksi katsoi liikkeet. Ei ku juoksutusliinan päähän ja vaikeampi suunta ensiks ennen kuin otin helpoimman. Vaikeampaan ei suostunut vieläkään menemään (luulen, että johtui siitä, kun oikealla puolella lantion kohdalla oli jumia). Muutaman kierroksen sain juoksutettua vasempaan kierrokseen, kunnes vaihdettiin suunta ja oikea kierros onnistui paremmin. Minttu astuu takasilla liian pientä askelta eikä tavallaan astu etusten yli sekä ns. laahaa toista takajalkaa, mutta jaloissa ei ollut mitään vikaa.
Kun juoksutin, niin otettiin Minttu harjauspuomille, vaikka aluks meinasin, et ois tallissa hierottu, mut helpompi kyllä Pisaran kannalta oli pitää Minttu näkyvillä. Hieroja katsoi Mintun kaviot ja huomasi, että kengät olivat laitettu väärin. Kärjestä kenkä oli leveämmällä kuin kannoilta, vaikka se pitäisi toisinpäin olla. Takakaviot olivat paremman näköiset kuin etuset. Kengän kanta painoi etusista säteitä ja takaa ei oltu säteitä vuoltu. Kuun vaihteessa olis taas kengityksen aika, joten pitää varmaan mainita asiasta. Kun sai katseltua kaviot, niin alkoi pikku hiljaa hieronta. :) Minttu ei testaillu paljoo, vaikka viime hieronnalla protestoi voimakkaasti napsi eteenpäin. Muutaman kerran se meinas ottaa paidasta kiinni, mut onneks rentoutu.
O.T.E.-hieronnalla paikallistettiin jumit ja Minttu on kyl tosiaan niin jumissa etten yhtään ihmettele sen kiukkuista käytyöstä. Takapolvetkin katsottiin, eikä niissäkään ollu mitään. Oikeeta takasta se alkuun aristi ja rupeskin sivulle potkimaan, mutta lopetti potkimisen ja antoi koskea ilman ongelmia polveen.

Turvotusta oli aika paljon, jota yritämme nyt poistaa O,T.E.-hieronnalla. Turvotus ei siis ole tulehduksen aiheuttamaa turvotusta. Lavat olivat kanssa aivan jumissa. Ja selästä ei saanut edes tuntumaa. Kylkiluitakaan ei saatu tuntumaan myös säkä oli vähän turvonnu. Rasvakerrosta sen verran, et nyt alkaa kyllä kunnon kohotus ja liikuntaa otetaan joka päivä, paitsi huomenna, jolloin on lepopäivä ja liikkuu sen mitä laitumella liikkuu. Jos on huomenna nukuksissa eikä liiku paljoo, niin sitten pitää käydä kävelylenkki tekemässä maastakäsin. Neuvoksi annettiin puomitehtäviä, joka auttaa liikkumisessa. Liikkeet oli hyvät ja lähes puhtaat. mitä nyt takaset jäävät liian taakse.

Myös satula menee vaihtoon ja onkin nyt myynnissä. Satula valuu nykyään lavoille ja painaakin lapoja, joten ei ihmekään, jos lavat ovat jumissa. Myös takaa satula on liian suora. Nyt siis onkin etsinnässä kaarevahko satula, joka ei valaha lavoille.

Ensi viikolla olisi näillä näkymin uudelleen hieronta. :) Toivottavasti nyt parantuis jumeista. Pitäs tosiaan loimittaa tuulisella ja sateisella säällä sekä kovilla talvipakkasilla, mutta itse kun ei ole päässyt tallille, niin eivät ole laittaneet loimea päälle, vaan hevonen tärisee ulkona kun on satanut vettä/räntää ja on ollut tuulinen päivä. Nyt onneks itsekin pääsen tallille, niin helpottuu loimitus ja Mintun selän lämpimänä pitäminen. :)

Voi olla, että joudun jossain vaiheessa hommamaan hoitajan Mintulle, joka liikuttaa Minttua 2 kertaa viikossa. Itse voin viikon loppuisin liikuttaa, mut toivotaan, että voin tosiaan nyt jatkossa myös viikollakin liikuttaa. Liikutus päivät olisivat alkuun joka toinen päivä, eli esim. tiistai, torstai ja lauantai aluksi ja sitten kun liikuntaa lisätään, niin sitten maanantai, keskiviikko, perjantai ja sunnuntai. Liikutus aloitetaan lomailun jälkeen ns. alusta, joten sitten kun käynnissä alkaa menemään hyvin, niin sitten otetaan ravi mukaan ja samoiten laukan kanssa. :)

Mutta palataan asiaan. :)

Minttu hieronnan jälkeen :D

P.S. Seuraavaan hieronta postaukseen voi tulla kuvia. :)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti