sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Normaalia arkea

Tänään taas aamupäivästä tallille. Ja ensimmäisenä suuntasin Mintun karsinan kimppuun, koska tiesin ettei varmasti oo läpikotaisin siivottu ja osuin oikeaan. Siirsin kaikki purut keskelle karsinan lattiaa ja löytyikin pissa kohta, jota ei oltu siivottu. Siitä sitten vaan märät purut pois ja jätin pissa kohdan puhtaaks, että kuivuis ennen kuin laittaisin purut takaisin paikoilleen. Lisäsin vielä uutta purua, kun eivät osaa sitäkään tehdä, vaikka olen vieläkin monta kertaa sanonut, et aina kun entistä lähtee, niin sitä mukaa uutta tilalle, mut jostain kumman syystä edellisessä karsinassa ei ollu enää paljoo purua kun eivät olleet laittaneet tilalle, eivätkä olleet siivonneet kunnolla. Aina kun menin Mintun karsinaan, niin siellä tuoksu voimakas ammoniakki vaikka siellä pitäs ilman kiertää, mutta eivät vaan ole ottaneet kaikkia märkiä puruja pois. Kun sain Mintun karsinan siivottua, niin sittenpä ei ollut enää muuta tekemistä kun mennä sisälle lukemaan sunnuntain Savon Sanomia, eikä siinäkään ollu mitään kiinnostavia uutisia. Puol kahden maissa alkoi sit ukkonen tulemaan uhkaavasti päälle, joten menin ottamaan äkkiä paimenpojan pois seinästä, sekä maajohdon ja virtajohdon aidasta pois ettei hajoa, jos sattuu osumaan lankaan tai maihin. Lähettiin sit avopuolison kanssa syömään ja saunomaan ennen kuin menin takaisin tallille. Yhdeksän jälkeen hevoset sisälle ja Minttu malttoi nyt olla paremmin karsinassa kuin eilen illalla. Aamulla ei oo kuulema Mintulla ollu kiire minnekään. Aamuruokinnan aikaan Minttu oli vasta noussut ylös, joten yö on mennyt ilmeisemminkin hyvin :) Ulkona piti kaviot putsata ettei turha kura menis karsinaan. Eihän siitä mitään meinannu tulla kun oli itikoita ja polttiaisia kokoajan kimpussa. Tänään myös sai SHOO!Tag kyytiä, kun eipä tuo ainakaan meillä auttanu yhtään ja se vielä oli taipunut niiden juovien välistä, joten toiminta on heikentynyt. Vaikka tuoteselosteessa sanottiin, et oikein käytettynä voi kestää jopa 4kk. Pyh ja pah! sanon minä. :D
Mutta eipä mulla taas oo mitään kirjoitettavaa, koska ei vieläkään päästä ratsastelemaan, kun ei kengittäjä ole vastaillut mitään viestiin. Voi olla, et jos ei rupea kuulumaan mitään, niin pakko käyttää toista kengittäjää. Toisaalta en tahtois toista kengittäjää, koska 4 vuotta on käynyt yks ja sama kengittäjä ja tietää, miten Mintun kanssa toimitaan. Sitten uudelle kengittäjälle Minttu voi testailla ja ei anna välttämättä kengittää takasia, kun rupeaa vehtailemaan niiden kanssa.

Toista iltaa uudessa karsinassa <3 Hevoseni onkin virtahepo :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti