lauantai 22. maaliskuuta 2014

Parin viikon kuulumisia

Oho!! On taas blogissa ollut hiljaiseloa johtuen siitä, että koulu vie kaiken ajan. Nyt ollaan aloitettu juoksutus, viime kerralla Minttu pääsi irtona juoksemaan "kentällä".






Tänään sit ajattelin juoksuttaa Mintun liinassa. Kuvamateriaalia en saanut otettua, kun ei ollut kamera mukana. Alkuun meinasin ilman juoksutusvyötä juoksuttaa, mutta päätin kummiskin laittaa sen selkään kun testasin pitkästä aikaa joustochamponeilla juoksuttaa. Yleensä Minttu rupee hyppimään pystyyn ja peruuttelemaan, jos apuohjia kiristää vähitellen. Tänään kävi taas niin. Alkuun piuhat olivat aivan löysällä, että ymmärtää vähän mikä niiden tarkoitus on. Annoin sitten juosta vähän aikaa ennen kuin kiristin piuhoja pikkasen. Juoksi vähän aikaa taas hyvin kunnes sai "vetopaniikin" ja rupes pomppimaan pystyyn ja peruutti. Sitten päätinkin ottaa lopulta piuhat pois ja annoin vielä vähän aikaa juosta ja lopuks kävellä molempiin suuntiin. Lopetimme sitten ja menimme puomille. Minttu sai fleecen niskaan sekä sai mellavettä. :)


Mintun selkä ei vielä ole täysin kunnossa, että sinne vois joku mennä könyämään. Olen sanonut tallinomistajalle/hoitajalle, että Mintulle fleecevuorinen sadeloimi kaulakappaleella päälle tuulisella ja sateisella säällä, mutta epäilen, että ovat pitäneet tuulisella sekä sateisellä säällä ulkona ilman loimee. Ei ihmekään, jos selkä on vähän jumissa.

Tänään taas siivosin Mintun karsinan heinäsotkusta ja lisäsin sinne yhden paalin purua, kun eivät tahdo muuten laittaa sitä purua. Mintulla taas kintereestä lähteny karvaa kun karsinassa ollu purua aika vähän.  :( Olen sanonut siitäkin, että AINA purua sitä mukaa tilalle, mitä on lähtenytkin karsinasta,  mutta ei mee jakeluun! :(

2 kommenttia:

  1. Onpa kiva, että päivittelit pitkästä aikaa kuulumisia! :)
    Kuulostaa kyllä tosi kurjalta, että teillä on tuolla tavalla huonot välit tallinomistajan kanssa, ettei hevosen hoidossa kuunnella omistajaa tai laiteta Mintun terveyttä etusijalle :/ Minä vaihtaisin tallipaikkaa ja vauhdilla, mutta siellä päin se ei taida olla ihan niin vaan mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole oikein mahdollista vaihtaa tallipaikkaa. :( Itse olen tehnyt parhaani, et saan hoidettua hevoseni. Kylläpä on heiniin varaa, mut ei sitten puruihin. Prkl! :(

      Poista